Edith Arkon Aurora/Eino (2024, Hertta, *kirja pyydetty arvostelukappaleena) on herkkä ja koskettava nuorten selkoromaani ihastumisesta, unelmista ja osattomuudesta. 

Yhdeksäs luokka on juuri alkanut. Auroralla on salaisuus. Eino, jota hän ei ennestään tunne, on joutunut hänen takiaan jälki-istuntoon. Aurora ei ole yrittänyt oikaista väärinymmärrystä, ja hän kantaa syyllisyyttä mukanaan. 

Eino ja Aurora päätyvät kotitaloustunnilla samaan ryhmään, ja Aurora hullaantuu heti. Myös Eino kiinnostuu Aurorasta. Ihastuminen on kömpelöä, söpöä, haparoivaa. Jaetaan omat mielenkiinnon kohteet toiselle, mietitään, miten pussaillaan, miten koskettaa toista. Ymmärretään väärin, loukataan, yritetään korjata välit. 

"Ehkä meidän on pakko seurustella", 
Aurora sanoi.
"Ai miksi?" mä kysyin hämmästyneenä.
"Kun se meidän suuteluharjoittelu
on vielä niin pahasti kesken", Aurora sanoi. 
(Eino, s. 73)

Eino on pelannut jääkiekkoa 5-vuotiaasta asti. Hän haaveilee pääsystä jääkiekkoleirille ja paikasta alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa. Unelmien tavoittelu ja niiden eteen työskenteleminen nousee isoksi teemaksi hänen tarinassaan. 

Auroralla sen sijaan ei ole samalla tavalla tilaa unelmoida suuria. Hänet on otettu huostaan ja hän asuu nuorisokodissa, koska äiti on alkoholisti. 

Turvallisten aikuisten puuttuminen murentaa Auroran luottamusta auktoriteetteihin. Opettajat ja omaohjaaja Kuura tuntuvat käyttäytyvän mielivaltaisesti, eikä kukaan pysähdy kuuntelemaan, miksi Auroralla on paha olla ja mitä hän tarvitsisi tai kaipaisi. Nuoren oma autonomia kapenee. 

"Sinä et voi lähteä tänään minnekään", Kuura sanoi. 
"Miksi?" mä kysyin. 
"Koska minä teen sellaisen päätöksen", Kuura vastasi.
(Aurora, s. 40)

Eino ja Aurora ovat osallisuutensa puolesta toistensa vastinpareja. Einon jääkiekkounelmat toteutuvat pikkuhiljaa valmentajien ja ystävien tuella, Aurora joutuu soittamaan humalassa toikkaroineelle äidille ambulanssin. Hienovaraisesti ja kiihkotta romaani kuvaa, miten Auroran perhetilanne asettaa hänet haavoittuvaiseen asemaan. 

Pikkuhiljaa tarina tuo Auroran elämään turvallisia suhteita. Eino on poikaystävänä lempeä. Omaohjaajaksi vaihtuu Salla, joka kuuntelee ja ymmärtää eri tavalla kuin Kuura. Englanninopettaja antaa jälki-istuntoa, mutta näkee myös, että Aurora ei voi hyvin. Lopulta myös suhde äitiin saa pilkahduksen toivoa. 

Kääntökirjan muodolla olisi voinut leikitellä enemmän

Aurora/Eino on kääntökirja, jollaisia Suomessa on julkaistu aiemmin muun muassa Salla Simukalta (esimerkiksi Matalapaine/Korkeapaine). Kirjalla on kaksi etukantta, ei ollenkaan takakantta. Kun lukemisen aloittaa toiselta puolelta, kuulee tarinan Auroran näkökulmasta. Kirjan kääntämällä pääsee taas Einon tarinaan kiinni. 

Kirjan voi lukea miten päin vain. Lukija voi sukeltaa ensin Auroran osuuksiin ja sitten vasta Einon tai toisinpäin. Itse luin näkökulmia vuorotellen. Kirjassa on siis pieni pelillistävä elementti, kun lukija saa itse päättää, miten rakentaa tarinan. 

On myös mahdollista lukea ainoastaan toinen näkökulmista. Tarina on eheä, mitään valtavan suurta ei jää uupumaan. Olisin kaivannut näkökulmiin ja henkilöiden ääniin vielä lisää eriyttämistä, lisää mahdollisuuksia lukijalle oivaltaa ja nähdä uusin silmin.

Esimerkiksi Simukan Sammuta valot/Sytytä valot -kääntönovellikokoelman vastinparinovellit valottavat toinen toisiaan niin, että lukiessa ajatukset kiepsahtavat ympäri. Ai tämäkö on jäänyt lukijalta piiloon? Kokonaisuuden ymmärtää vasta, kun on lukenut toisenkin kulman. 

Aurora/Eino hyödyntää näkökulmatekniikkaa hienovaraisemmin. Jäin miettimään, olisiko selkoromaanissa ollut liian haastavaa jättää vielä enemmän ymmärrettävää toisen kertojan näkökulmaan. 

Lisää laadukasta selkokirjallisuutta, kiitos! 

Aurora/Eino on ensimmäinen Arkon kirjoittama nuorten selkoromaani. Häneltä on ennen tätä teosta julkaistu lukuisia novelleja eri antologioissa, ja hän on toimittanut novelliantologian Sydänten salonkin – Queer-romanttisia tarinoita yhdessä Magdalena Hain kanssa. Aurora/Eino herättää varovaisen toiveen: toivottavasti Arkko kirjoittaa lisää melankolisen suloisia nuorten selkoromaaneja, ja toivottavasti niille edelleen löytyy kustantajia. 

Kysymyksestä on ihan oikeasti syytä olla huolissaan, sillä selkokirjallisuuden merkittäviä hankkijoita ovat olleet kirjastot, ja hallitus lakkautti tänä vuonna kirjastojen vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuen. Sillä on ostettu muun muassa selkokirjoja, ja kirjastot ovat kommentoineet, ettei niillä ilman tukea välttämättä ole enää varaa ostaa selkoromaaneja kokoelmiinsa. 

Tämä kuulostaa hurjalta, koska yli kymmenen prosenttia suomalaisista tarvitsee selkokieltä. Selkokirjojen lukijoita ovat ihmiset, joille yleiskieli on liian vaikeaa, esimerkiksi kehitysvammaiset, muistisairaat, suomen kielen opiskelijat ja henkilöt, joilla on vaikeuksia oppimisessa tai lukemisessa. 

Vaikka en ole selkokirjojen ensisijaista kohderyhmää, Aurora/Eino onnistuu koskettamaan ja hurmaamaan. Selkokielisilläkin sanoilla on kaunis rytmi ja teksti solisee. Lopussa ollaan taas jälki-istunnossa, ja aikuislukijankin sydän sulaa Auroran ja Einon söpöyteen. 

SARV on tukenut tämän tekstin kirjoittamista Kopiosto-apurahalla.