Rakas neiti Jane Austen, 

Luin vastikään esikoisteoksenne Järki ja tunteet* (Teos, suom. Kersti Juva, 2020). Vaikka luin nyt teoksen ensimmäistä kertaa, tarina on minulle rakas jo vuosien takaa. Olen nimittäin näyttelijä Emma Thompsonin käsikirjoittaman elokuvaversion suuri fani. Lähdin siis lukemaan alkuperäisteosta toivoen, että pitäisin siitä yhtä paljon kuin filmatisoinnista.

Pakko sanoa, että lukukokemukseni oli paikoin hieman ristiriitainen. Rohkenen nimittäin huomauttaa, että lukija olisi kirjan alussa halunnut nähdä Elinorin ja Edwardin ensikohtaamisen ja rakastumisen! Koska olette päättänyt sivuuttaa tutustumisen kuvaamisen, lukijan on vaikea kiintyä Edwardiin Elinorin tavoin. Lisäksi kummastelen valintaanne jättää kuvaamatta eräs tärkeä kosinta kirjan lopussa!

Jos olisin toiminut kirjanne kustannustoimittajana, olisin myös kehottanut teitä vielä pohtimaan nuorimman siskon, Margaretin, roolia. Nyt hänet mainitaan kirjassa korkeintaan kymmenen kertaa ja hänellä taitaa olla repliikkejä vain yhdessä kohtauksessa. Ehkä Margaretille olisi voinut antaa edes jollakin tavalla merkityksellisen roolin? Vaihtoehtoisesti hänet olisi voinut leikata tekstistä kokonaan pois turhana sivuhenkilönä.


Näistä asioista haluan kiittää teitä kirjoittajana, neiti Jane Austen

Minun on kuitenkin pakko kehua teitä siitä, miten taitava huumorin kirjoittaja olette. Merkitsin kirjaani lukuisia paikkoja, joissa nokkelat sanavalintanne ja viiltävät huomionne huvittivat minua. Kuten moni muukin on huomauttanut, olette ihmistuntijana vailla vertaa. 

Minua kiehtoo suuresti se, miten iso osa teoksesta perustuu juoruilulle. Rouva Jennings elää juoruilua varten ja haluaa jakaa kaikki tuoreimmat uutiset tyttäriensä kanssa. Ehkä eräs tuore suosittu televisiosarja ja kirjat, joihin se perustuu, on saanut inspiraatiota nimenomaan Järjen ja tunteen tavasta kuvata seurapiirin juoruilua. Ainakin minä olin näkevinäni yhtäläisyyksiä Bridgerton-sarjan ja Järjen ja tunteen välillä tässä asiassa. 

Yksi mieleenpainuvimmista Järki ja tunteet -teoksenne kohtauksista on se, miten hulvattomalla tavalla esittelette lukijalle Edwardin veljen, Robertin. Tuntematon mies koruliikkeessä tilaamassa itselleen hienoa hammastikkurasiaa! Ainakin nykylukijasta tilanteessa on suurta komiikkaa. (Vaikka onkin myönnettävä, että olen katkera siitä, että Robert esitellään tarinassa ikimuistoisemmalla tavalla kuin sankarimme Edward.)

Lisäksi on paikallaan nostaa esiin sekin, miten erinomainen draaman taju teillä on. Kirja on täynnä paljastuksia ja käänteitä, joiden äärellä lukija on epätoivon partaalla: miten kaikki voi tämän jälkeen enää kääntyä sankaritarten parhaaksi? (Eikä kaikki taida päättyäkään kuten sankarittaret ehkä itse toivoisivat.)

Järki ja tunteet näkyvät päähenkilöissä tarinan aikana eri tavoin

Lukiessani mietin paljon sitä, miten teidän aikananne avioliitto on ollut ensisijaisesti taloudellinen sopimus. Kiinnostavaa on mielestäni se, että kun Edwardin epäsopiva kihlaus paljastuu, perhe on valmis hylkäämään Edwardin ja toteamaan, että poika on nyt joutunut turmioon. Tuotte esiin sen, että raha ei ole tärkeää ainoastaan miestä etsivän naisen näkökulmasta, vaan myös varakkaiden perheiden miesten on ajateltava rahaa etsiessään kumppania.

Tämä puoli unohtuu tunnetuimmassa teoksessanne Ylpeydessä ja ennakkoluulossa, koska teoksen herrasmiehet ovat niin järjettömän rikkaita: heillä on varaa mennä naimisiin kenen vain haluamansa neidon kanssa. Toisin on Järjessä ja tunteessa. 

Kuvaatte sekä Willoughbya että Edwardia, jotka molemmat joutuvat miettimään, miten raha vaikuttaa heidän mahdollisuuteensa valita itse vaimonsa. Näiden kahden miehen suhtautuminen rahaan ja kunniaan on kuitenkin täysin erilainen. Siinä missä siskokset Marianne ja Elinor ovat toistensa vastinparit teoksessa, myös Willoghby ja Edward ovat toistensa vastinparit.

Keskustelimme Järki ja tunteet -teoksesta lukupiirissäni ja siellä tehtiin hieno tulkinta siitä, että vaikka kirjassa siskoksista Marianne edustaa suurimman osan ajasta tunnetta ja Elinor järkeä, heidän solmimissaan avioliitoissa tilanne muuttuu. Elinor on se, joka avioituu lopulta rakkaudesta ja Marianne järjestä – oppien vasta ajan myötä rakastamaan miestään. Haluan kiittää tästä dynamiikan muutoksesta! Se tuntuu juuri sopivalta loppuratkaisulta.

Lukukokemuksesta kiittäen
Uskollinen lukijanne

(*Kirja saatu kustantajalta.)